Aamu saapuu taas hitaammin kuin aikoihin, toisaalta taas nopeammin mitä olisin toivonut.
Olen eksynyt kartalta, en ole kartalla enään. Olen eksynyt pimeään ja loputtomaan metsään mistä ei ole takaisin pääsyä, missä ei valoa näy, ei näy edes auringon säteitä. Olen ollut eksyksissä jo kauan, mutta eksyn päivä päivältä pidemmälle ja syvemmälle loputtomaan metsään, väärille teille. Päivä päivältä olen lähempänä omaa kuolemaa ja sitä pistettä kun kukaan ei saa muhun enään otetta, kun olen yksin omassa maailmassani eikä ympärilläni ole ketään, ei ketään tai mitään.
Mä tiedän, että tämä tie on sairas ja loputon ja mun pitäisi ryhdistäytyä, mutta mä en jaksa. Mulla on voimat lopussa, kuka nostaa minut nyt täältä mudasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti