en jaksa

Rukoilen Jumalalta että tappaisi mut, ettei mun tarvitsisi enään herätä tähän karuun, pimeään, synkkään maailmaan.
Kuitenkin herään seuraavana aamuna, ahdistus ja masennus, jaksamattomuus ja toivottomuus, uskottomuus ja pelko, mielessä.
Mietin vain, että minkä takia tämä kaikki ei voi loppua.

Aamulla kun herään otan unilääkkeen, toivon nukkuvani mahdollisimman kauan.
Iltapäivällä otan viinapullon ja vaivun ihanaan, mystiseen maailmaan, hetkesi pois tästä kaikesta.
Illalla otan taas unilääkkeen(mikäli en ole sammunut alkoholin + lääkkeiden ansioista) ja nukahdan.

En jaksa tehdä mitään, mua ei kiinnosta mikään, en välitä mistään.

Ihan sama.

Isä, minä tahtoisin jo Kotiin. Tule ja vie minut pois tästä inhimillisestä elämästä. Aamen.

ahdistaa. masentaa.

en halua mitään.

elämä on tässä.

uusi alkuko?

En tiedä mitä toivon, en tiedä mitä haluan.
Haluan kai parantua, mutta pelkään että se matka on liian pitkä, kivinen ja vaikea.
Pelkään että kaadun sen matkan aikana ja palaan lähtöpisteeseen, toisaalta mitä menetettävää minulla on?
Olen jo menettänyt itseni sairaudelle, olen jo menettänyt elämäni.
Ei minulla kai suurta menetettävää enään ole?

Olen päättänyt heittää masennuksen, ahdistuneisuuden, syömishäiriön, paniikkihäiriön ja tämän ainaisen tekemättömyyden pois, ikuiseksi ajoiksi pois.
Pelkään vaan, että heitän tämän kaiken liian dramaattisesti pois, kuolemalla.
Pelkään elämää, kuolemaa vain vähän.