en jaksa

Rukoilen Jumalalta että tappaisi mut, ettei mun tarvitsisi enään herätä tähän karuun, pimeään, synkkään maailmaan.
Kuitenkin herään seuraavana aamuna, ahdistus ja masennus, jaksamattomuus ja toivottomuus, uskottomuus ja pelko, mielessä.
Mietin vain, että minkä takia tämä kaikki ei voi loppua.

Aamulla kun herään otan unilääkkeen, toivon nukkuvani mahdollisimman kauan.
Iltapäivällä otan viinapullon ja vaivun ihanaan, mystiseen maailmaan, hetkesi pois tästä kaikesta.
Illalla otan taas unilääkkeen(mikäli en ole sammunut alkoholin + lääkkeiden ansioista) ja nukahdan.

En jaksa tehdä mitään, mua ei kiinnosta mikään, en välitä mistään.

Ihan sama.

Isä, minä tahtoisin jo Kotiin. Tule ja vie minut pois tästä inhimillisestä elämästä. Aamen.

nyt skarpataan

... Oon syönyt tänään 8 karkkia, jotka oksensin.
... Poltin 8 tupakkaa 45 minuutin aikana, panikoin koulua liikaa.
... Olen nukkunut tänään 2 tuntia, vaikka väsytti niin paljon että olisin voinut nukkua viisi.
... En ole lukenut lainkaan, vaikka olisi pitänyt.
... Olin liian ahdistunut lähteäkseni tapaamaan kaveria.
... Olen juonut tänään vettä enemmän kuin aikoihin, koska aion pysyä tässä paastossa.

En vain jaksa ajatella sitä, että mä olen nyt koulussa, että mun on nyt skarpattava - sillä en todellakaan jaksa skarpata. Koulussa vain 20 minuutin oleminen oli tuskaa, halusin kokoajan pois siitä tilanteesta. Miten kestän sitten jatkon?
Miten kestän jatkon, kun en jaksa edes aina nousta sängystäni ylös, sillä paha olo on sietämätön?
Miten jaksan koulua, kun harvoin jaksan edes nähdä ystäviäni?
Miten jaksan hymyillä ja opiskella, kun yhden kirjan lukeminen kuukaudessa on nykyään (tässä pahassa olossa) saavutus?
Miten jaksan joka aamu lähteä kouluun, kun voin huonommin kuin koskaan aiemmin tämän viiden vuoden paskan aikana?

-viisi vuotta sitten jaksoin mennä kouluun usein, mutten aina.
-neljä vuotta sitten silloin tällöin
-kolme vuotta sitten joskus
-kaksi vuotta sitten harvoin
-vuosi sitten todella harvoin
- tänä vuonna ? En tiedä, se jää arvoitukseksi.

En todella tiedä. Enkä jaksa.

en jaksa.

ju

Tunnen kuinka vatsani täytyy, tunnen kuinka olen ylittänyt sen hyvän maun rajan, tunnen kuinka mulla on fyysisestikin jo niin paha olo, että on pakko oksentaa. Henkinen tuska on kuitenkin miljoona kertaa suurempi. Raahaan itseni kylpyhuoneeseen ja hetken kuluttua oloni on kevyempi, kurkku tulessa ja vessanpöntössä verta, tämä on sairasta, mutten osaa enää lopettaa. Olen ajautunut liian pitkälle. Nousen seisomaan ja päässä pyörii, pakko istahtaa hetkeksi. Hengitän ja nousen uudestaan, pitäen samalla seinästä kiinni ja kävelen olohuoneeseen. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa, mutta verenpaine on alhainen. Henkinen tuska vain nousee ja päätän ottaa äitin verenpainelääkkeitä, ensin puolikas. Sitten kokonainen. Ja vielä se ensimmäisen puolikkaan toinen puolisko.

Pitäisi lähteä lenkille, kuntosalille, tanssiin, näkemään kaveria, pitäisi opiskella, siivota. Käyttää koirat ja hoitaa niitä. En jaksa.

Menen nukkumaan.

en ehkä jaksa

Mulla on juuri sellainen olo, että tekisi mieli huutaa, raivota ja päästää suusta kaikkea mahdollista. Mulla on sellainen olo, että voisin hypätä parvekkeelta alas, en välittäisi yhtään.

Mulla meni, pari, kolme.. neljäkin päivää paremmin. Tai, en oikein tiedä monta päivää voisin laskea paremmaksi, tai voisinko edes laskea niitä hyviksi päiviksi. Olin kuitenkin päättänyt, että tämä kaikki muuttuu.. ja ollutkin ne päivät tekemättä mitään typerää, mitään itsetuhoista, mitään sairasta. Nukuin vain tätä kaikkea pahaa oloa pois ( nukuin lähes 12 h joka vuorokausi.. ) ja ajan jota en nukkunut olin muuten vain seesteinen, tunnoton. Ja kerrankin se tunnottomuus tuntui hyvältä, en ahdistunut tunnottomuuten, ajattelin että tästä se lähtee.. Eilen illalla kaikki kuitenkin taas, kolahti.
tai rysähti käteen, tai jotain. Mun elämä lähti taas alamäkeen.

Mä en oikeasti enään jaksaisi, päivääkään. Auttakaa mua, kun en enään yksin jaksa, askeltakaan.

Minä tahtoisin Isä jo kotiin, Isä minua väsyttää.

Katsahdan kännykkääni ja laitan herätyskellon soimaan viiden tunnin päähän. Pyörin ja hyörin sängyssä tunnin jos toisenkin, nukahdan tärisevän sydämeni, hikoilevien käsien ja myllertävien ajatuksien pariin. Havahdun pian unestani siihen, etten saa syvästä unesta kiinni, ainakaan ennen aamukuutta, jolloin herätyskello jo soisi. Päätän lukea, liikkua, siivota, tehdä jotain hyödyllistä, mutta havahdun kuitenkin pian siihen, että makaan tärisevänä sängyssä ja päässä ei ole ajatuksen ajatusta.

Luin puoli vuotta sitten kirjoittamaani tekstiä, jossa päätin, että olen vuonna 2009 maaliskuussa noussut täältä pohjamudista, saanut otteen elämästä, muuttanut itseni, mutten ole tehnyt sille mitään. En vain jaksa ottaa itsestäni kiinni, olen liian väsynyt nousemiseen, olen liian väsynyt edes sen ajattelemiseen. Olen liian väsynyt elämään.

Ps- Olen kiitollinen jokaisesta kommentista mitä rustaatte, ihan vaikka vain elonmerkkisi tuonne loppuun.