Tunnen kuinka vatsani täytyy, tunnen kuinka olen ylittänyt sen hyvän maun rajan, tunnen kuinka mulla on fyysisestikin jo niin paha olo, että on pakko oksentaa. Henkinen tuska on kuitenkin miljoona kertaa suurempi. Raahaan itseni kylpyhuoneeseen ja hetken kuluttua oloni on kevyempi, kurkku tulessa ja vessanpöntössä verta, tämä on sairasta, mutten osaa enää lopettaa. Olen ajautunut liian pitkälle. Nousen seisomaan ja päässä pyörii, pakko istahtaa hetkeksi. Hengitän ja nousen uudestaan, pitäen samalla seinästä kiinni ja kävelen olohuoneeseen. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa, mutta verenpaine on alhainen. Henkinen tuska vain nousee ja päätän ottaa äitin verenpainelääkkeitä, ensin puolikas. Sitten kokonainen. Ja vielä se ensimmäisen puolikkaan toinen puolisko.
Pitäisi lähteä lenkille, kuntosalille, tanssiin, näkemään kaveria, pitäisi opiskella, siivota. Käyttää koirat ja hoitaa niitä. En jaksa.
Menen nukkumaan.
10kg, mut siis mulla on varaa edelleenkin pudottaa.
VastaaPoistaJoo, mä tiedän että se alkaa olla jo jonkinlainen ongelma, mutta en mä aio lopettaa sitä ennenko oon itteeni tyytyväinen..
Sulta ei oo muuten sähköpostia tullu aikoihi? :--o
Mä en ainakaan oo saanut mitään :---oo
VastaaPoistaJa tuota, uskon kyllä että oon jossain vaiheessa itteeni kyllä tyytyväinen, koska nyt jo näyttää ihan hyvältä. Vähän vielä ja sitten riittää.