outo päivä

Lähdin aamulla junalla kohti Pasilaa, käsittämätön henkinen paha olo oli seurannut minua jo pitkään. Ratikkaan astuessani laitoin mp3sen kovemmalle kuin koskaan, ja miten sattuikin.. Se valitsi itse itsestään ne angstisimmat kappaleet, ne soivat koko sen matkan Auroran sairalaan pihalle asti. Pihalle päästessäni katsoin, ajattelin.

Päivystys. Sinne minun ehkä pitäisi mennä, olo on niin käsittämätön etten enään jaksa, haluaisin vain kuolla ja kadota. Haluaisin pois tästä kaikesta pahasta, tästä tuskasta. En vain enään jaksa, haluan pois tästä loputtomasta tunnelista.

Kävelin hitain askelin kyltin osoittamaan suuntaan, katsoin vaivihkaa jokaisesta ikkunasta sisään, jos näkisin edes jotain.

Askeleeni pysähtyivät kuin itsestään kahdenkymmnen metrin päähän ovesta, hengitys pysähtyi hetkeksi, uskallanko.

Sytytin tupakan. Peräännyin ja palasin takaisin, mielessä samat ajatukset kuin kylttiä katsoessani.

Seisahdin taas samaan paikkaan, kuin ensimmäisellä kerralla. Hoitaja tulee ulos, en katso häntä silmiin, pian hän palaa ja katsoo minua myötätuntoinen katse silmillään. Väistän hänen katsettaan, en kestä katsoa häntä silmiin, koen olevani niin läpinäkyvä.

Peräännyin taas, saavuin kotiin.

Tuijotan tyhjään, en jaksa, ajattelen. Keittiöön asteleminen tuli kuin luonnostaan, ahmin ja otan kourallisen kofeiinitabletteja. Oksennan osaltaan tahattomasti, osaltaan tahallisesti. Nukahdan, herään ja otan lisää kofeiinitabletteja, tähän helvetinmoiseen tuskaan. Oksennan ja nukahdan taas.

Nyt taas heräsin, en jaksa ajattelen, kunpa nukkumatti tulisi taas ystäväkseni.
Haluan vain nukkua tätä kaikkea pois.

buliminointia part 57946984524788

... vanhemmat lähti. Olin hetkessä pyörän selässä pyöräilemässä kohti kauppaa. ostoskori täyttyi jälleen kerran kolmessa eri kaupassa; juustoa, leipää, jäätelöä, sipsiä.. En edes tahdo kuvitella kuinka monta kaloria sulloin äsken suuhuni, toisaalta.. Onneksi suurimman osan niistä sydämeni antoi oksentaa - ei kuitenkaan kaikkea. Sydämeni sanoi riksrakspoks ja heihei nyt riitti, oli pakko huilahtaa hetkeksi. Yritin uudestaan hetken päästä, ei antanut edes yökätä, kun taas uhkaili irtisanoa itsensä - en kyllä pahastuisi, parempi se vain olisi.

Ostin eilen juotavaa, tänään aion vetää pääni täyteen, enkä ajatella enään mitään. Unohtaa hetkeksi tämän kaiken pahan olon, tunnottomuuden, jaksamattomuuden, ahdistuksen. En pahastuisi vaikka sydämeni ei kestäisi juomista.. en todellakaan pahastuisi. parempi vain.

tänään olen ahminut.. ja oksentanut. Ja tänään aion vielä juoda juoda juoda ja polttaa.

ju

Tunnen kuinka vatsani täytyy, tunnen kuinka olen ylittänyt sen hyvän maun rajan, tunnen kuinka mulla on fyysisestikin jo niin paha olo, että on pakko oksentaa. Henkinen tuska on kuitenkin miljoona kertaa suurempi. Raahaan itseni kylpyhuoneeseen ja hetken kuluttua oloni on kevyempi, kurkku tulessa ja vessanpöntössä verta, tämä on sairasta, mutten osaa enää lopettaa. Olen ajautunut liian pitkälle. Nousen seisomaan ja päässä pyörii, pakko istahtaa hetkeksi. Hengitän ja nousen uudestaan, pitäen samalla seinästä kiinni ja kävelen olohuoneeseen. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa, mutta verenpaine on alhainen. Henkinen tuska vain nousee ja päätän ottaa äitin verenpainelääkkeitä, ensin puolikas. Sitten kokonainen. Ja vielä se ensimmäisen puolikkaan toinen puolisko.

Pitäisi lähteä lenkille, kuntosalille, tanssiin, näkemään kaveria, pitäisi opiskella, siivota. Käyttää koirat ja hoitaa niitä. En jaksa.

Menen nukkumaan.

ahmimista ja unelmien maalaamista

Saavun koulusta kirjastoon, lukemaan. Avaan kirjan mutta teksti vain vilisee sivuilla, en saa sanastakaan selvää. Turhaudun, mieleni tekisi huutaa, raivota, parkua. Juoksen lähimpään kauppaan, ostoskori taas täyttyy jäätelöstä, sipsistä, salaatista, leivästä, kastikkeista, limusta. Kiristän tahtia, mutta hidastan mitä lähemmäs kassaa pääsen, en kehtaa ostaa näitä kaikkea tästä. Kävelen kuitenkin vaivaantuneena kassalle ja mumisin hiljaa " tyttöjen ilta tänään " ja kiiruhdin sanaakaan sanomatta kaksi kassillista moskaa kirjaston vessaan. Vietän taas, jälleen liian sairaan iltapäivän. Ahmin ruokaa naamaani, välillä hörppien limua. Jatkan ahmimista ja oksennan aina välissä. En saa itsestäni enään otetta, vaikka olen päättänyt lopettaa tämän kaiken. Pian kävelen vessasta sanaakaan sanomatta, vieno hymy kasvoillani takaisin kirjaston lukusaliin, jos vaikka nyt saisin jotain aikaseksi.

Pian huomaan istuvani jo tietokoneen ääressä, ahmin ihmisten loistavia blogeja ja minun tekisi mieli pelastaa kaikki ketkä voivat huonosti, en halua maailmaa jossa on näin paljon pahuutta. Haluan itse maalata itselleni omanlaisen maailman, maailman joka on täynnä kaunista musiikkia, valloittavaa tanssia, jäätelönmakuisia suudelmia, mansikan värjäämiä sormia, lumisadetta, lumienkeleitä, piknikkejä suomenlinnassa ja auringon värjäämiä hiussuortuvia. Minä itse maalaan unelmani, joista haluaisin saada vielä jokin päivä kiinni. Minä olen päätänyt maalata maailmani uudestaan, maalaan unelmani kattoon enkä huomaa pahuutta enään lainkaan ympärilläni, minä vielä onnistun siinä.