Tiedättekö miltä tuntuu, kun joku tuttu tai läheinen sanoo teille, että olet läski. Tai ei ehkä suoraan edellä mainituilla sanoilla päin naamaan, mutta joko he puhuvat keskenään, tai mainitsee jotenkin kuinka paljon syötte. Tai jotenkin, että kuitenkin tajuatte, että pointti oli lihavuutesi. Tai ei ehkä lihavuus, mutta syödyn ruoan määrä, että kuinka syöt enemmän kuin mitä kokoisesi pitäisi tai muuta vastaavaa. Tai ainakin niin, että sä otat sen sanoilla läskiläskiläskiläskiläski, lihavalihava. Mä tiedän, että olen syönyt tänään liikaa, mä tiedän, että mä lihon, kun mä ahmin, enkä pysty oksentamaan kaikkea syötyä ruokaa. Olen päättänyt ryhdistäytyä, paastoan, lenkkeilen. Ennen kaikkea laihdun ratkaisevasti, mä pystyn siihen. Mun on taas opittava kontrolloimaan itseäni paremmin, kuin ehkä koskaan. .
Kukaan ei koskaan ole sanonut sitä suoraan mulle, mikä on pahempi kuin se, että ne pystyis myöntämään sen tosiasian. Ne sanoo sopusuhtaseksi ja kauniiksi, ihana vartaloiseksi ja hoikaksi. Ne käskee liikkua ja syödä, olla iloinen, olla täydellinen. Ei päin naamaa, mutta sen tunte, kuinka ne käskee. Sä vaikutat eksyneeltä ihmiseltä. M;ä toivon kovasti, että löytäisit tiesi takaisin elämään. Kiitos kommentista ja voimia!<3
VastaaPoista